Siivoustyön palveluohjaajia
Toimintamme laajentuessa Kuopion talousalueella, etsimme ammattitaitoiseen huipputiimiimme kenties juuri sinua
SIIVOUSPALVELUIDEN PALVELUOHJAAJA
vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen, paikkoja on kaksi avoinna. Sinulla on suuri vaikutus suunnitella yhdessä esimiehesi kanssa työajat ja työtavat parhaalla katsomallasi tavalla. Tärkeintä on, että asiakas saa alan parhaan palvelukokemuksen, sekä se, että sinä itse voit hyvin ja viihdyt työssäsi.
Tehtävässäsi toimit palveluesimiehen oikeana kätenä huolehtien asiakkaista, työntekijöistä ja palvelun laadusta. Teet laadunarviointeja, opastat, perehdytät ja ohjaat työntekijöitä. Teet työvuorosuunnitelmia yhdessä esimiehen kanssa. Osallistut tarvittaessa myös suorittavaan työhön, mutta pääpaino työssäsi on ohjaamisessa ja laadunvarmistuksessa. Osallistut toimintamme kehittämiseen ja reagoit arjessa nopeasti muuttuviin tilanteisiin, jotta asiakkaamme saavat jatkuvasti ensiluokkaista palvelua. Olet jatkuvassa kanssakäymisessä asiakkaidemme, kollegoiden ja työntekijöiden kanssa.
Panostat tekemisessäsi korkeaan laatuun ja arvostat asiakkaalle annettuja lupauksia sekä huolehdit omalta osaltasi myös työntekijöiden hyvinvoinnista.
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää:
– kokemusta siivousalalta,
– aurinkoista asennetta, joustavuutta ja hyvää paineensietokykyä,
– hyvää suomen kielen taitoa sekä riittävää englannin kielen ymmärrystä,
– ajokorttia (B).
Haluamme sinut mukaan jo entuudestaan loistavasti toimivaan tiimiimme.
Tarjoamme sinulle
– kilpailukykyisen palkan,
– perehdytämme sinut huolella tehtäviisi,
– paljon mahdollisuuksia itsesi ammatilliseen kehittämiseen ja kouluttamiseen,
– lisäbonuksia onnistumisista,
– lakisääteistä laajemman työterveyshuollon ja
– Smartum-liikuntaedun.
Ei voi myöskään unohtaa muita henkilöetuja, erinomaisia perehdytys- ja koulutuspolkuja, sekä sitä mitä rahallakaan ei saa: Aivan erinomaisen upeaa ja yhteen hiileen puhaltavaa tiimiä Kuopiossa. Palkkauksessa noudatamme Kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta.
Noudatamme kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta.
Kiinnostuitko? Hae tehtävään mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävästä antaa: laura.kinnunen(at)sol.fi ja milla.pitkanen(at)sol.fi
Me SOLissa haluamme tuottaa asiakkaillemme elämyksiä arkeen. Elämys arjessa ilahduttaa, innoittaa ja sykähdyttää. Parhaimmillaan se tuo hyvän mielen, hyvän elämän, hyvän arjen ja puhtauden sekä turvallisuuden tunteen. Jokainen SOLilainen on tärkeässä tehtävässä toteuttamassa palvelujamme. Aurinkoinen palvelu merkitsee sitä, että meidän kanssamme asioidessaan asiakas tuntee olevansa tekemisissä iloisen ja osaavan ammattilaisen kanssa. Haluamme, että työntekijämme onnistuvat työssään, kehittyvät ja laajentavat osaamista.
Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen toistaiseksi voimassa oleva
Tarjoamme
– Lakisääteistä laajempi työterveyshuolto
– Smartum-liikuntaetu
Ota yhteyttä:
Sähköposti: laura.kinnunen@sol.fi Sijainti: Kuopio
Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.