Palveluohjaaja Kajaaniin

Hakuaika 31.1.2019 mennessä
Sijainti Kainuu, Kajaani
Työsuhteen laatu Vakituinen kokoaikainen
Palkkaus Kiinteistöpalvelualan TES
Työkokemus 1–3 v

Etsimme joukkoomme innostunutta, reipasta ja omatoimista palveluohjaajaa Kajaanin alueelle.

Palveluohjaajan työtehtäviin kuuluu noin puolet työajasta käytännön siivoustyötä eri kohteissa tarpeen mukaan. Lisäksi palveluohjaaja toimii esimiehen oikeana kätenä ja työtehtäviin kuuluu mm. laadunvalvonta, työntekijöiden perehdyttäminen, töiden järjestely sekä hallinnollisia tehtäviä. Laitoshuoltajan koulutus sekä kokemus esimies- tai ohjaajantyöstä katsotaan eduksi, ajokortti on välttämätön työtehtävien kannalta. Edellytämme hakijalta erittäin sujuvaa suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa sekä perustaidot ATK-osaamisessa.

Työtä tehdään pääsääntöisesti maanantaista perjantaihin, mutta välillä voi myös olla ilta- ja viikonlopputuurauksia. Lisäkoulutamme ja -perehdytämme valitun henkilön työtehtäviinsä. Tarjoamme vakituisen työn ja erinomaiset mahdollisuudet ammattitaidon kehittämiseen ja uralla etenemiseen. Työsuhde on vakituinen 37,5 h/vko. Noudatamme Kiinteistöpalvelualan TESiä.

Mikäli kiinnostuit, täytä hakemuksesi pikaisesti alla olevasta linkistä. Kutsumme haastatteluun hakemusten perusteella ja täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Jarno Koskensalmi p. 040 161 8829 (arkisin 8-16).

Meillä paiskitaan hommia yhdessä, mikä on muovannut meistä tiiviin yhteisön. Emme tee töitä toistemme puolesta, mutta autamme ja tuemme aina tarvittaessa toisiamme. Koemme ylpeyttä yhteisistä saavutuksistamme ja menestyksestämme. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme Sinulle monipuolisen työn kasvavassa palvelualan perheyrityksessä, sekä kattavan perehdytyksen ja mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti sekä edetä uralla.

Hae töihin

Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.

Hae tätä paikkaa