Palveluesimies Leville

Hakuaika 30.4.2019 mennessä
Sijainti Lappi, Kittilä
Työsuhteen laatu Vakituinen kokoaikainen
Palkkaus Tes tai sopimuksen mukainen
Työkokemus 1–3 v

Palveluesimies, SOL Palvelut Oy

Nyt sinulla on mahdollisuus päästä näyttämään kykysi tuloksentekijänä SOL palveluiden työnjohtotehtävissä majoitussiivouksen puolella. Toimialue Kittilä, Levi.

Tässä tehtävässä et voi painaa päätäsi pensaaseen vaan esimiehenä johdat ja ohjaat toimintaa asiakaskohteessa. Suunnittelet sekä kehität toimintaamme ja reagoit arjessa nopeasti muuttuviin tilanteisiin, jotta asiakkaamme saavat jatkuvasti ensiluokkaista palvelua. Vastuullasi on resurssointi, laadunseuranta ja toimintamme tuloksellisuus johtamassasi kohteessa. Olet jatkuvassa kanssakäymisessä asiakkaidemme, kollegoiden ja työntekijöiden kanssa.

HOUKUTTELEEKO SINUA KASVU JA KIRKKAANA LOISTAVA TULEVAISUUS?

Menestyksemme perustuu osaajiimme. Me emme kasva ainoastaan yrityksenä vaan meillä myös kaikki työntekijät kehittyvät ja kasvavat. Kasvun ja kehittymisen myötä urasi meillä ei polje paikallaan vaan uusia mahdollisuuksia tulee matkallasi. Et tule myöskään tukehtumaan turhaan byrokratiaan vaan saamasi vapaudet ja vastuut kannustavat sinua menestymään. Onnistumisista tulet palkituksi.

Vaikka toimintaasi ohjaavat sovitut toimintamallit ja toimivat konseptit, sinulla on mahdollisuus suunnitella työsi niin, että tasapaino työn ja vapaan välillä on optimaalinen. Vaikutusmahdollisuutesi eivät rajoitu ainoastaan oman työsi herruuteen vaan toimintamme kehittäminen on myös sinun näpeissäsi. Me elämme tässä hetkessä ja muokkaamme toimintatapojamme parhaan asiakaskokemuksen aikaansaamiseksi.

Meillä paiskitaan hommia yhdessä, mikä on muovannut meistä tiiviin yhteisön. Emme tee töitä toistemme puolesta mutta autamme ja tuemme aina toisiamme tarvittaessa. Koemme ylpeyttä yhteisistä saavutuksistamme ja menestyksestämme. Meillä puhutaan ja viestitään asioista avoimesti sekä luotetaan toisiimme. Olemme reilu suomalainen perheyritys ja työnantaja.

TEHTÄVÄSSÄ MENESTYMISEN AVAIMET

Meille ratkaisevaa on sinun asenteesi. Olet jo oppinut paljon mutta haluat yhä oppia uutta ja kehittää osaamistasi sekä edetä työelämässä. Me haluamme nähdä sinussa tulevaisuudessa meillä tuloksia aikaansaavan esimiehen.

Tehtävässä menestymisen edellytyksenä on, että olet aiemmin toiminut esimiehenä vastaavanlaisissa tehtävissä. Koska asenne on meille tärkeää, on syytä kuvata mistä ominaisuuksista ja kyvyistä on sinulle hyötyä tehtävässä:

• Sinulla on vähintään vuoden esimiestyökokemusta siivousalalta sekä majoitussiivouksen osaamista.
• Sujuva suullinen ja kirjallinen suomen ja englannin kielen taito.
• Tehtävä on kokoaikainen. Työaika pääsääntöisesti 8-16 välillä. Olethan myös valmis tarvittaessa työskentelemään iltaisin sekä viikonloppuisin.
• Osaat arvostaa tekemäämme työtä ja sinulla on taito kannustaa ja motivoida innostunutta työntekijätiimiäsi.
• Rautaisella organisointitaidolla pidät asiat kuin asiat hyppysissäsi ja reagoit nopeasti muuttuviin olosuhteisiin toimintaamme kehittäen.
• Sinulle on luontevaa näyttää esimerkkiä omalla aktiivisella toiminnallasi etkä piiloudu toimiston takanurkkaan näpräämään.

LISÄTIEDOT

Tuleeko mieleesi jotain kysyttävää tehtävästä tai meistä työnantajana?
Lisätietoa tehtävästä sinulle antaa palveluesimies Tanja Kinisjärvi 0405883053, tanja.kinisjarvi(at)sol.fi sekä palvelujohtaja Niko Simonen arkisin 9-16 040 809 5556 ja sähköpostilla niko.simonen(at)sol.fi. Ilmoitamme mahdollisesta jatkosta jokaiselle henkilökohtaisesti.

HAKUOHJEET

Tehtävään hakeminen tapahtuu verkkosivujemme kautta osoitteessa https://www.sol.fi/tyonhakijoille. Hakuaika päättyy 30.4.2019 tai sopivan henkilön löytyessä.

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti. Kuluttajille tarjoamme pesula- ja kotisiivouspalveluita kautta maan. Monipalvelumallissamme toimialoja ja tehtäviä yhdistetään saumattomasti tavoitteena asiakkaalle paras ratkaisu. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Venäjällä.

Hae töihin

Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.

Hae tätä paikkaa