Kesätyöntekijöitä hotellisiivoukseen

Hakuaika 3.3.2024 mennessä
Sijainti Pohjois-Pohjanmaa: Oulu
Työsuhteen laatu Summer worker

SOLin tavoitteena on tarjota tänä vuonna yhteensä lähes 1000 aurinkoista kesätyöpaikkaa eri työtehtävissä kautta Suomen. Olemme myös mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa.

Etsimme juuri nyt aurinkoiseen joukkoomme

PALVELUVASTAAVIA KERROSHOITOON OULUN KESKUSTAN HOTELLIKOHTEISIIN.
Työ kestää sopimuksen mukaisesti elokuun puoleen väliin tai loppuun saakka.

Työtunteja on kesän aikana vähintään 10–15 h/vko ja hotellin ruuhkahuippuina jopa 40 h/vko.

Odotamme sinulta vähintään 18 vuoden ikää. Työn ripeän ja itsenäisen luonteen vuoksi toivomme sinulta myös paineensietokykyä ja oma-aloitteisuutta. Toivomme sinulta riittävää suomen ja/tai englannin kielen taitoa monikieliseen työympäristöömme. Arvostamme aiempaa siivoustyökokemusta, mutta pärjäät myös ilman, sillä perehdytämme sinut kyllä siivouskohteeseesi sekä siellä suoritettaviin siivoustehtäviin.

Työhön sisältyy hotellihuoneiden ja yleisten tilojen siivouksesta ja kunnossapidosta huolehtiminen. SOLissa työntekijä on termillä palveluvastaava, sillä olet vastuussa tuottamastasi palvelusta, eli ensiluokkaisesta siivousjäljestä. Palveluvastaavat kohtaavat työssään hotellin asiakkaita, joten asiakaspalvelu on myös osa työtäsi.

Hotellin arki voi ajoittain olla hektistä ja vaatia sinulta joustavuutta niin työaikojen kuin päivien pituuden suhteen. Työvuorot sijoittuvat maanantaista sunnuntaihin ja työpäiviä voi olla kuutena päivänä viikossa. Työajat painottuvat klo 10–16 välille, mutta odotamme sinulta valmiutta joustaa työajoissa klo 09–17 välillä.

Tehtävän palkkaus noudattaa Kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta. Harjoitteluajan palkka perustuu aiempaan alan työkokemukseen, PR1–PR3 (10,56 – 12,32 e/h).

Uskomme, että työn merkityksellisyys on tärkeää myös kesätyöntekijöillemme ja tiedostamme, miten tärkeää työtä me SOLilla teemme.

Iloinen työn tekeminen on yksi tärkeistä arvoistamme ja siihen ovat sitoutuneet myös ammattitaitoiset esimiehemme. Omalla työpanoksellaan he sitoutuvat yhdessä kanssasi rakentamaan arvokkaan kesätyökokemuksen, josta hyödyt myös tulevaisuudessa, kohdistuivat ammatilliset haaveesi mille toimialalle hyvänsä.

Täytä hakulomake huolella ja kerro meille mahdollisimman tarkasti, miten kesätyö sopii sinun kesäsuunnitelmiisi. Tämä auttaa meitä luomaan mahdollisimman toimivan yhteistyön sinun ja yrityksemme välille. Aloitamme hakemusten esikarsinnan jo hakuaikana ja olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä sähköpostitse haun etenemiseen liittyen. (Tarkkailethan varmuuden vuoksi myös tarjous- ja roskapostikansiotasi, sillä joskus järjestelmän viestit voivat ohjautua niihin.)

Lisätietoja tästä kesätyöstä antaa:
Terhi-Tiina Saari, terhi-tiina.saari (at) sol.fi

Tervetuloa aurinkoiseen jengiimme!

Työsuhteen tyyppi: Kesätyö
Ota yhteyttä:

Sijainti: Oulu

Hae töihin

Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.

Hae tätä paikkaa