Kesätyö/osa-aikatyö pesulassa
SOLin tavoitteena on tarjota tänä vuonna yhteensä lähes 1000 aurinkoista kesätyöpaikkaa eri työtehtävissä kautta Suomen. Olemme myös mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa.
Etsimme kesätyöntekijöitä aurinkoisen palvelun SOL Pesuloihin Helsinkiin
Kesän jälkeen on mahdollista jatkaa osa-aikatöissä lomien tuuraajana ja sijaisuuksissa. Työ soveltuu joustavuutensa vuoksi esimerkiksi opintojen ohelle.
Palvelumyyjän työarki pesulassa on monipuolista ja vaihtelevaa asiakaspalvelutilanteista tekstiilihuoltoon. Päivittäisten työtehtäviesi suunnittelussa pääset käyttämään omaa arkiluovuutta, ja asiakaspalvelun kannalta arvostamme suuresti palvelualttiuttasi. Tehtävästä suoriutuminen edellyttää täysi-ikäisyyttä ja suomen kielen taitoa.
Pesulamyymälöissä keskeisiin tehtäviisi kuuluu:
– päivittäinen asiakaspalvelu pyykin vastaanotto- ja luovutusvaiheessa
– tekstiilien vesi- ja kemiallista pesua
– tahranpoistoa ja esikäsittelyä
– pyykin pakkaustöitä
– moninaisia pyykin viimeistelytehtäviä, kuten silittämistä
Pyykin käsittelyn eri vaiheet suoritetaan pääosin itsenäisesti, mutta tarvittaessa työkavereilta saa apua. Saat toki kattavan perehdytyksen työtehtäviisi heti työsuhteen alussa.
Työajat sijoittuvat pesulan aukioloaikojen ja työvuorolistan mukaisesti, klo 9 – 20 välille. Tehtävän palkkaus noudattaa tekstiilihuoltoalan työehtosopimusta (työhöntulopalkka 11,33 e/h).
Täytä hakulomake huolella ja kerro meille mahdollisimman tarkasti, miten ja milloin olet käytettävissä. Tämä auttaa meitä luomaan mahdollisimman toimivan yhteistyön sinun ja yrityksemme välille. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin viimeistään hakuprosessin päätyttyä.
Lisätietoja antaa Maria Rantala, maria.rantala(at)sol.fi
Hae mukaan aurinkoiseen jengiimme!
Työsuhteen tyyppi: Kesän jälkeen tarjolla osa-aikatöitä
Ota yhteyttä:
Sähköposti: [SOL Pesulat](https://www.sol.fi/yhteystiedot/hae-lahin-pesula/)
Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.