Kerroshoitajia Jyväskylän keskustaan

Hakuaika 14.4.2019 mennessä
Sijainti Keski-Suomi, Jyväskylä
Työsuhteen laatu Vakituinen osa-aikainen
Palkkaus TES
Työkokemus Alle 1 v

Haemme aurinkoiseen joukkoomme kerroshoitajia Jyväskylän keskustan alueelle.
Tarjolla on sekä vakituista, että kausiluonteista työtä kesäkuukausille. Työ on osa-aikainen, työvuorojen määrään mahdollisuus vaikuttaa itse, työpäivät sijoittuvat maanantai sunnuntai välille työvuorolistan mukaan. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, mutta oman mielenkiinnon mukaan mahdollisuus myös iltavuoroon.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen

Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesimies Emilia Rantanen, 0400 567 152, emilia.rantanen@sol.fi (arkisin 8-16).

Hae töihin

Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.

Hae tätä paikkaa