Johtamisessa mennään nyt iholle
Olemme SOLissa käynnistäneet yhden yrityksemme isoimmista johtamiskoulutuksista, jonka avulla aiomme harpata johtamisessa kokonaan uudelle levelille. Business Akatemia -nimellä kulkeva koulutusohjelma käynnistyi viime vuonna, ja syksyyn 2020 mennessä koulutukseen on osallistunut noin 150 henkeä.
Jatkossa Business Akatemian suorittavat kaikki esimiestasolla sekä myynnissä työskentelevät henkilöt – käytännössä 300 palvelujohtajaa, palvelupäällikköä, palveluesimiestä tai myynnin henkilöä.
Keskitymme Business Akatemiassa erityisesti asiakaskokemuksen kehittämiseen, valmentavaan esimiestyöhön, myyntiin, tuottavuuteen sekä vaikuttavaan viestintään SOLin toimintatapojen mukaisesti. Testaamme ja jaamme myös parhaita käytäntöjä sekä otamme käyttöön uusia johtamisen työkaluja.
Millainen minä olen esimiehenä?
Luottamus on yksi Business Akatemian sisällön punaisista langoista. Sitä tarvitaan sekä henkilöstö- että asiakaskokemuksessa ja ylipäätään toimintojen kehittämisessä: Ilman luottamusta ei synny uusia luovia ratkaisuja.
Yksi isoimmista luottamuksen osoituksista Business Akatemiassa on kuitenkin ollut se, että olemme laskeneet toiset omalle ihollemme ja avanneet muille sitä, millainen minä olen esimiehenä. Mitä asioita minun pitäisi kehittää omassa toiminnassani ja asiakasyhteistyössä, jotta tiimini onnistuisi? Olemme yhdessä onnistuneet luomaan luottamuksen ilmapiirin, jossa omaa esimiestyötä on voinut katsoa realistisesti, mutta lempein silmin. Ja samalla olemme asettaneet itsellemme uusia tavoitteita muun muassa asiakasyhteistyössä ja myynnissä sekä olemme oppineet toisiltamme valtavasti.
Meillä voi kasvaa hyväksi esimieheksi
Voin ylpeänä todeta, että meillä SOLissa tämä on normaalia arjen esimiestyötä – meillä kasvetaan päivittäin Suomen parhaiksi valmentaviksi esimiehiksi. Valmentava ote johtamisessa on meille tärkeää, sillä haluamme aidosti saada kaikkien SOLilaisten ajatukset ja osaamisen käyttöön arjen työssä.
Business Akatemia porskuttaa tänä vuonna eteenpäin, ja yhä useampi esimies ja myyntiä tekevä SOLilainen kokee sen myötä aha-elämyksiä, osaa arvioida omaa esimies- tai myyntityötään ja kehittää omaa toimintaansa tarpeen mukaan. Huippujohtajaksi ja -myyjäksi ei tarvitse syntyä, SOLissa siihen kasvetaan. Matkaeväiksi reppuun kannattaa pakata yhteistyötaitoja, halun oppia uutta, ripaus rohkeutta, siivu sinnikkyyttä ja viipale voitontahtoa.
Merja Oljakka, johtaja, henkilöstön kehitys, SOL Palvelut
Lue, mitä on palveleva ja valmentava johtaminen SOLissa.