Rovaniemeläisen esimiehen Mari Erkkilän tähtäimessä on jälleen uusi tutkinto. –Se on positiivinen juttu, että työnantaja kouluttaa ja kannustaa opiskelemaan, kun itsellä vaan intoa ja mielenkiintoa riittää, hän hymyilee. Erikoisammattitutkinnon voi suorittaa myös ilman lähiopetusjaksoja, itsenäisesti työskennellen.
Ensi vuoden alusta suurin osa Savonlinnan kaupungin kiinteistöistä on SOLin hoidossa. – He ovat aina pitäneet lupauksensa ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä heidän osaavaan henkilöstöönsä jo aiemmin, kaupungin kiinteistöjohtaja Timo Konsti kehuu.
Elinkaarensa aikana kiinteistö vaatii kunnossapitoa, oikeita toimenpiteitä ja kiinteistöhuoltoa, jotta sen arvo ja tuottavuus pysyvät toivotulla tasolla. Oikea-aikaiset ja oikein mitoitetut…
Kiinteistöhuollossa huomioimme kiinteistösi pienimmätkin yksityiskohdat ja pidämme huolta, että kokonaiskuva pysyy siistinä ja järjestyksessä. Kokenut arvioija havaitsee helposti kiinteistöhuoltoon vaikuttavat riskitekijät, joihin reagoimalla…
– Meillä on siihen täydet edellytykset. Palveluverkostomme on jo valmiiksi koko maan kattava, kehitämme teknologiaa ja koulutamme kuin suuri oppilaitos, SOLin asiakkuus- ja kehitysjohtaja Lauri Leppä toteaa, ja lisää hymy huulillaan, ettei aurinkoisesta palveluasenteestakaan ole teknisellä alalla haittaa.