TouchPoint ja SOL-yhtiöt yhteistyöhön

25.06.2018

TouchPoint tekee SOLin henkilökunnalle ekologiset työvaatteet ja käyttää niihin vähintään 170 000 kierrätettyä muovipulloa

Suomalainen työvaateyritys TouchPoint Oy suunnittelee ja valmistaa ekologiset työvaatteet SOL-yhtiöiden lähes 10 000 työntekijälle.  Koko SOLin Suomen henkilöstö työskentelee ensi vuodesta lähtien vastuullisista materiaaleista tehdyissä vaatteissa, ja vaatteiden raaka-aineena käytetään esimerkiksi 170 000 kierrätettyä muovipulloa.

”SOL on alansa edelläkävijänä tehnyt vaikuttavan valinnan. On ollut upeaa suunnitella heille mallisto, joka on käytettävyydeltään ja kestävyydeltään huippulaatua ja mukautuu 10 000 ihmisen hyvinkin erilaisiin työtehtäviin”, TouchPointin toimitusjohtaja Outi Luukko sanoo.

Vastuullisuus oli SOLille tärkeä kriteeri yhteistyökumppania ja malliston materiaaleja valittaessa.

”Mietimme jatkuvasti sitä, kuinka voisimme toimia entistä ekologisemmin ja eettisemmin. Olemme saaneet ensimmäisenä siivousalan yrityksenä käyttöömme hotellisiivouksen Joutsenmerkin, ja on luonnollista, että otamme vastuullisuuden huomioon myös työvaatevalinnoissamme”, SOL Palveluiden kehitysjohtaja Riitta Sirviö sanoo.

SOL haluaa viestiä työvaatteidensa ekologisuudesta myös ulospäin, ja siksi kaikkien vaatteiden selkämykseen tulee ”Sustainable choice by SOL” -label ja sisäpuolen tuotelapussa kerrotaan kuhunkin vaatekappaleeseen käytetty muovipullojen määrä.  

Tulevaan mallistoon on suunniteltu yhteensä 11 erilaista vaatekappaletta, joita voi yhdistää mix and match -tyylisesti. Uuden malliston vaatteet tulevat käyttöön asteittain ensi vuodesta alkaen.

Lisätietoja

TouchPoint Oy:
Outi Luukko, toimitusjohtaja, outi.luukko@touchpoint.fi
Mervi Haapiainen, key account manager, mervi.haapiainen@touchpoint.fi, p. 050 511 1531

SOL-yhtiöt:
- Taija Paavola, viestintäpäällikkö, taija.paavola@sol.fi, p. 040 779 7298,

Touchpoint Oy on vuonna 2008 perustettu suomalainen yritys, joka haluaa olla maailman vastuullisin työvaatevalmistaja. Se valmistaa tuotteensa ekologisista materiaaleista, zero waste -periaatteella ja kehittää aktiivisesti kaupallisia ratkaisuja tekstiilien kierrättämiseen yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Touchpointin työvaatteita käyttävät mm. Hesburger, Viking Line, Finavia/AirPro, Royal-ravintolat, Scandic, Coffee House ja Picnic-ketju. Lisätietoja www.touchpoint.fi

Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa

FB Twitter LinkedIn

« Takaisin