Artikkelit

TouchPoint ja SOL-yhtiöt yhteistyöhön

25.06.2018
Suomalainen työvaateyritys TouchPoint Oy suunnittelee ja valmistaa ekologiset työvaatteet SOL-yhtiöiden lähes 10 000 työntekijälle.  Koko SOLin Suomen henkilöstö työskentelee ensi vuodesta lähtien vastuullisista materiaaleista tehdyissä vaatteissa, ja vaatteiden raaka-aineena käytetään esimerkiksi 1...
Lue lisää »


SOLilla tehdään Joutsenmerkin arvoista hotellisiivousta

29.05.2018
SOL Palveluissa on tehty alusta lähtien pitkäjänteistä työtä ympäristön hyväksi. Sitoumus 2050 -ympäristöohjelmaan kirjatut lupaukset, joihin Joutsenmerkkikin kuuluu, ovat siitä hyvä esimerkki. ”Toimintamme on aina ollut laadukasta, ja tämä sertifikaatti kirkastaa entisestään lopputulosta”, kehitysj...
Lue lisää »


SOL Henkilöstöpalvelut Oy tuplasi liikevaihdon kahdessa vuodessa

16.03.2018
SOL Henkilöstöpalvelut välitti viime vuonna uuden työpaikan 4500 työntekijälle ja kuukausittain työllistyy n. 2500 työntekijää. Suurimmat kasvualueet ovat olleet logistiikka-, teollisuus- ja rakennustoimialat. Toimitusjohtaja Niilo Kemppe kertoo kasvun tulleen systemaattisella palvelutyöllä, miss...
Lue lisää »


Joskus työpäivä saa yllättävän käänteen ja nopea reagointi saattaa pelastaa ihmishengen

12.03.2018
  – Sain miehen nopeasti hereille ja hän olisi ollut heti lähdössä kotiin. Huomasin, että ammattilaisen apu oli tarpeen ja sain hänet suostuteltua jäämään odottamaan kanssani ambulanssin saapumista, Kolu kertaa tapahtumia. Ambulanssin saapuessa miehen ruumiinlämpö oli ollut 32,8 celsiusastetta...
Lue lisää »


Monikulttuurinen juhlakalenteri 2018 on julkaistu

05.01.2018
Moninaisuus on rikkautta ja arvostamme sitä kaikilla tasoilla. Meillä jokaisella on uskontoon ja kansallisuuteen liittyviä tärkeitä juhlia, joita haluamme juhlistaa. SOLissa toimiva Monikulttuurinen työryhmä ylläpitää vuosittain monikultturista juhlakalenteria. Tämä on hyvänä apuna muistaessamme työ...
Lue lisää »


SOL Laatupalkintokilpailu on oiva väline toiminnan kehittämiseen

29.11.2017
Sisäisiä laatupalkintokilpailuja on järjestetty 23 vuotta, siitä lähtien kun SOL voitti Suomen Laatupalkinnon vuonna1993 palveluyrityssarjassa. Voiton perusteina mainittiin mm. omaleimainen yrityskulttuuri, positiivinen johtamistyyli ja johdon näkyvä tuki sekä tiivis sidosryhmäyhteistyö ja asiakasty...
Lue lisää »


SOL tarjoaa opiskelijoille kiinteistöjen tasoa nostavia töitä

21.11.2017
Opiskelijat pukevat keltaisen paidan ylpeinä ylleen Keskuspuiston ammattiopiston opiskelijat tarttuvat töihin opettajansa Soili Lönnforsin ohjaamina puoli kymmenen aikoihin. Parituntisen työvuoron jälkeen opiskelijat siirtyvät takaisin omaan opiskelupisteeseensä. Opiston Itäkeskuksen toimipaikass...
Lue lisää »


SOL Palveluilla ja Kainuun ammattiopistolla rautainen yhteistyö Kajaanissa

13.10.2017
- SOLin palveluesimies Päivi Seppänen kehuu yhteistyötä ja on tyytyväinen, että SOL lähti mukaan tähän koulutusyhteistyöhön. Viimeisen kahden vuoden aikana yhdeksän työntekijää on suorittanut kiinteistöpalvelujen koko tutkinnon.   Noora Krökki ja Juha Heikkinen aloittivat SOLilla Kainuun kesku...
Lue lisää »


SOL on merkittävä oppisopimuskouluttaja

09.10.2017
– Perustutkinnot sopivat alanvaihtajille, uudella alalla aloittaville ja maahanmuuttajille. Työkokemuksen karttuessa sopivia ovat ammattitutkinnot. Esimiehet ja ohjaajat voivat suorittaa kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Ohjaajilla on myös mahdollisuus kouluttautua lähiesim...
Lue lisää »


SOL hoitaa ainoana yksityisenä palveluyrityksenä julkisen sektorin sairaalasiivouksia

25.09.2017
– Olemme tällä hetkellä ainoa palveluyritys, joka hoitaa myös julkisen sektorin sairaalasiivousta, SOL Palveluiden liiketoimintajohtaja Jussi Holopainen kertoo.  Sairaanhoidon yksiköt hakevat nyt entistä kokonaisvaltaisempia ja joustavampia ratkaisuja myös kiinteistöpalveluiden osalta. – Ulkoista...
Lue lisää »


SOL Henkilöstöpalvelut mukaan työnhakuvalmennukseen

14.09.2017
Luonnollinen jatkumo tälle työllistämiselle on rakentamamme työnhakuvalmennus, jota lähdemme aktiivisesti tarjoamaan asiakasyrityksillemme, valottaa johtaja Timo Sairanen. Nyt pystymme auttamaan yrityksiä myös niissä tilanteissa, jolloin yrityksessä tapahtuu henkilöstömuutoksia. Tällaisia tilanteita...
Lue lisää »


SOL Life työhyvinvointipäivä muistuttaa arjen hyvinvoinnista

05.09.2017
SOL Life työhyvinvointiohjelma SOLissa tavoitteena on turvallinen työ, työntekijöiden terveyden edistäminen ja työkyvyn säilyttäminen mahdollisimman pitkään sekä hyvä työilmapiiri. Lähiesimiesten rooli on työhyvinvoinnissa hyvin tärkeä ja he saavat jatkuvaa työhyvinvointikoulutusta. Panostamme my...
Lue lisää »


Tutkinto evästää esimiestyöhön, 22 SOLilaista suoritti lähiesimiestyön tutkinnon

28.08.2017
Lähiesimiestyön ammattitutkinto antaa hyvän peruspohjan esimiestyölle, kertoo SOLin henkilöstön kehityksestä vastaava Merja Oljakka. – Oli ilo katsoa opiskelijoiden kehittymistä ohjelman aikana. Usko itseen, itseluottamus ja osaaminen kehittyivät. Pikkuhiljaa uskallettiin tehdä asioita ja tehtäviä r...
Lue lisää »


Minun ensimmäinen kesätyöni!

05.07.2017
En ollut oikeastaan koskaan kiinnostunut ammatillisessa mielessä varhaiskasvatuksesta tai lasten kanssa touhuamisesta, vaikka lapsirakas olenkin. Ala ei näin ollen ollut minulla mielessä myöhemmin koulu- ja työuraa suunniteltaessa. Ensimmäinen kesätyöni valikoitui siis klassisesti vanhempien kautta....
Lue lisää »


Vinkkejä puhtaaseen hääjuhlaan

21.06.2017
Pesuohjeet ovat enemmän kuin pieni printti puvunsaumassa Myyjältä kannattaa kysyä jo ostovaiheessa puvun hoito-ohjeesta. Hoito-ohjeet eivät ole aina selkokielisiä, mutta osaava myyjä osaa kyllä neuvoa. Sillä selvää on, että juhlissa sattuu ja tapahtuu ja näin pitääkin olla, kertoo SOL Pesulapalve...
Lue lisää »


Posti ostaa SOL Henkilöstöpalvelut Oy:n henkilökohtaisen avustamisen liiketoiminnan

12.06.2017
−  Meidän henkilökohtaisen avun työntekijät ovat todellisia asiantuntijoita, joilla on laaja osaaminen alalta, kertoo SOL Henkilöstöpalveluiden toimitusjohtaja Niilo Kemppe. − Kotiin tarjottavat palvelut eivät ole meidän strategista kasvualuetta ja olenkin hyvilläni, että toiminnan jatkajaksi löytyi...
Lue lisää »


SOL nimitti Ruotsin yhtiön toimitusjohtajaksi Tina Wessman Hellstadiuksen

26.05.2017
Wessman Hellstadius siirtyy Solrenerietiin Telialta. Hän on työskennellyt aikaisemmin myös Scanialla, EuroMaintilla sekä LRF Samköpin toimitusjohtajana. Wessman Hellstadiuksella on vahva osaaminen liiketoimintajohtamisesta, toimitusketjujen kehittämisestä ja yritysmyynnistä kansainvälisessä liiketoi...
Lue lisää »


Postin ja SOLin yhteisyrityksen Flexon toimitusjohtajaksi Tommi Törmälä

22.05.2017
- Toivotan Tommin sydämellisesti tervetulleeksi Flexon johtoon! Flexon tavoitteena on 100 miljoonan euron liikevaihto muutaman vuoden sisällä. Uskon, että Tommin vahva osaaminen niin henkilöstö- kuin asiakaskohtaamisissa ja kyvykkyys liiketoiminnan johtamisessa mahdollistavat Flexon, sen asiakkaiden...
Lue lisää »


Posti kasvaa sisälogistiikkaan yhteisyrityksellä SOLin kanssa - Flexo tuo 300 uutta työpaikkaa

03.05.2017
Posti Group Oyj ja Solemo Oy (SOL) allekirjoittivat huhtikuussa sopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi yritysjärjestelyn 25.4.2017. - Flexo tähtää johtavaan markkina-asemaan sisälogistiikkamarkkinassa. Kaksi suomalaista oman alansa huippuosaajaa yhdistäv...
Lue lisää »


SOL on mukana Tulevaisuuden työpaikka -projektissa

25.04.2017
Työelämä ja työn tekemisen tavat ovat murroksessa. Nopea muutos vaikuttaa myös siihen, kokevatko ihmiset osaamisensa vastaavan muuttuvan työelämän vaatimuksia tai kykenevätkö työpaikat tarjoamaan osaamisen uudistamiselle puitteet. Projektissa uskotaan, että tulevaisuuden työpaikka uudistuu vain ihmi...
Lue lisää »


Posti perustaa SOLin kanssa yhteisyrityksen sisälogistiikkaan

03.04.2017
Postin paketti- ja logistiikkapalveluiden johtaja Jukka Rosenberg toteaa, että yhteisyrityksen perustamisella Posti vauhdittaa logistiikan ja toimitusketjuratkaisuiden palvelujen kasvua. Yhteisyritys tulee lisäämään työpaikkoja logistiikkaan. - Asiakkaamme ovat jo pitkään kysyneet Postilta ratkai...
Lue lisää »


SOL Sponssi

19.12.2016
Oletko kunnostautunut urheilun tai taiteen saralla? Oletko matkalla maailman mestariksi tai nobelistiksi? Julkistamme hakuun kaksi 2000-5000 euron arvoista SOL Sponssia urheilun ja taiteen saralta. Kerro saavutuksista ja tavoitteistasi hakemuksella tammikuun loppuun mennessä. SOL Sponssi raati te...
Lue lisää »


SOL Ikäohjelma lanseerattiin eläkeläisten joululounaalla

07.12.2016
Joulukuun ensimmäisenä SOL City täyttyi iloisista jälleennäkemisistä ja tiivistyneestä kokemuksesta, kun joukko SOListä eläkkeelle jääneitä työntekijöitä kokoontui joululounaalle. Tilaisuuden avasi konsernin emoyhtiön SOLEMO Oy:n toimitusjohtaja Peppi Kaira. Hän kertoi nykyisen SOLin kaikista eri pa...
Lue lisää »


Ikäohjelma tukee nuoria ja vanhoja

02.12.2016
– Erityishuomion kohteena ikäohjelmassa ovat nuoret ja eläkeiän jo saavuttaneet työkykyiset ja haluiset SOLilaiset. Näemme monimuotoisuuden rikkautena eikä minkään ikäryhmän syrjintää sallita, henkilöstöjohtaja Timo Sairanen sanoo. – Ikäohjelman tavoitteena on edistää positiivista yhteistyötä eri...
Lue lisää »


SOL mukana Euroopan jätteen vähentämisen viikolla

21.11.2016
Viime vuosina sähkön, muovin ja erilaisten kemikaalien käyttöä on voitu vähentää lähes kaikissa SOLin toiminnoissa. Ekologisempiin käytäntöihin on päästy uusien työtapojen ja ennen kaikkea ympäristöystävällisemmän teknologian kehityksellä ja käyttöönotolla. Kampanjan myötä haastamme asiakkaita mu...
Lue lisää »


SOL Pesulapalveluiden raikastusmenetelmä

15.11.2016
Menetelmä mahdollistaa sellaisten tuotteiden käsittelyn, jotka eivät kestä vaurioitumatta tavanomaista tai kemiallista pesua, mutta joissa olevat tuoksut voivat jolla epämiellyttäviä. Raikas­tusmenetelmä myös desinfioi tuotteen ja tuhoaa homesienet ja itiöt sekä bakteerit.  Tuotteet, joita ei voi...
Lue lisää »


SOL mittaa vuosittain henkilöstön työtyytyväisyyttä ja työhyvinvointia Ilopuntari-kyselyllä.

11.11.2016
Ilopuntari-kyselyn tuloksia esimiehet käyttävät toiminnan kehittämiseen yhdessä työntekijöiden kanssa. –Olemme toteuttaneet useita työhyvinvointiin liittyviä hankkeita viime vuosina.Ilopuntari on osa meidän SOL Life -ohjelmaamme, jolla pyritään monin tavoin kehittämään työhyvinvointia.  –Esimi...
Lue lisää »


Asenne ja ammattitaito ratkaisee

04.11.2016
SOL Henkilöstöpalveluissa työskentelevä Markku on viihtynyt pestissä kuin pestissä. Tarina työsuojeluvaltuutetun Markun urasta ja hieman erikoisemmasta työmatkasta.  Markku aloitti työskentelyn jo vuonna 2009 rakennusapumiehenä. Seitsemän vuoden aikana hän on ehtinyt tekemään monenlaista työtä mm...
Lue lisää »


SOL edelläkävijä toimitilajohtamisessa

01.11.2016
SOLia perustettaessa toimitilan suunnitteluun otettiin mukaan kaikki tilaa käyttävät. SOL Citystä haluttiin viihtyisä ja luova ympäristö uudelle tehokkaalle työskentelytavalle. Yhteistyötä tila-arkkitehtuurissa on tehty arkkitehti Jari Inkisen kanssa, jossa tärkeää on löytää ja säilyttää kodinomaine...
Lue lisää »


Ongelmat esiin LEAN-filosofialla

25.10.2016
Kolme vuotta sitten SOL Palvelut sai asiakkaalta idean alkaa soveltaa toiminnassaan Lean-filosofiaa. Kehityspäällikkö Harri Emaus kertoo ajatuksen tuntuneen hyvältä, koska filosofia sopii hyvin kiinteistöalan palveluita tarjoavan SOL Palveluiden arvomaailmaan. Asiat haluttiin jo ennestään tehdä kerr...
Lue lisää »


SOL Soolo siivousrobotti siivoaa Kauppakeskus Itiksessä

11.10.2016
Soolo on ohjelmoitu siivoamaan tietty tila sovitun laatutason mukaisesti. Yli 20 erilaista sensoria havainnoi ympäristöä esteiden tai törmäysten varalta, taaten näin ollen käyttäjälle ja ympäristölle turvallisen työskentelyn. Tehokkaimmillaan robotti pystyy pesemään 7 000 neliötä työvuoron aikana. ...
Lue lisää »


SOL osallistuu koko Suomessa vietettävään energiansäästöviikkoon

11.10.2016
Energiansäästöviikko pitää ääntä meille kaikille tärkeästä asiasta: kuinka energiaa ja materiaaleja järkevästi käyttämällä vähennämme hiilidioksidipäästöjä ja muita toimintamme ympäristövaikutuksia sekä säästämme energiaa. Energiansäästöviikko nostaa puheenaiheeksi suomalaisten energiankäytön ja ...
Lue lisää »


Urheiluvaatteiden pesu - huomioi ainakin nämä asiat

04.07.2016
Mitä kannattaa ottaa huomioon teknisten vaatteiden pesussa ja huollossa? - Tekniset vaatteet ja urheilutekstiilit pestään nestemäisellä pesuaineella. Sopiva annostelu on tärkeää, koska jos pesuainetta on liikaa, se kerääntyy kuituihin ja huonontaa teknisiä ominaisuuksia. Jos taas pesuainetta käyt...
Lue lisää »


SOL panostaa turvallisuusalaan Yli kaksikymmentä SOLilaista suoritti Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon

09.06.2016
Turvallisuusvalvojien koulutus eli Tveat toteutettiin oppisopimuksena ja opintoihin kuului sekä lähijaksoja, etätehtäviä että näyttöjä. Yhteistyökumppanina oli Turun aikuiskoulutuskeskus, joka on toteuttanut alan koulutusta jo vuodesta 2002. Nyt päättynyt koulutus syvensi erityisesti SOLin esimies- ...
Lue lisää »


SOL Henkilöstöpalvelut on ottanut hurjan kasvuloikan!

08.06.2016
SOL Henkilöstöpalveluiden toimitusjohtaja Niilo Kemppe tyytyväinen yhtiön kehitykseen. – Teimme viime vuonna 25,7 milj. liikevaihdon ja tänä vuonna hätyyttelemme 40 milj. rajaa. Olemme myös merkittävä työllistäjä. – Työllistämme n. 40 toimihenkilöä ja asiakasyrityksissä työskenteleviä henkilöitä ...
Lue lisää »


SOL vahvistaa yhdenvertaista työyhteisöä

23.05.2016
Tavoitteet ja toimenpiteet Yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvinvointiin SOLissa arvostamme erilaisuutta ja pidämme sitä voimavarana. Meidän mielestämme hyvässä työyhteisössä on eri-ikäisiä ja eri kulttuureita edustavia ihmisiä. SOLilla on työntekijöitä jo yli 60 eri maasta ja kaikista maanosist...
Lue lisää »


SOL Palvelut avaa nuorille uusia mahdollisuuksia

13.03.2016
SOL työllistää yli 3 000 nuorta ja tarjoaa nuorille väylän työelämään.– SOLissa kesätöihin on mahdollista hakeutua myös alle 18 -vuotiaat. Perehdytyksemme on intensiivistä ja käytännönläheistä. Aikaisempaa kokemusta alalta ei aina välttämättä tarvita, kertoo henkilöstö- ja lakiasioiden johtaja Timo ...
Lue lisää »


SOL palkitsi uimavalvoja Joonas Mikkosen hengen pelastamisesta

10.02.2016
Pelastettu on nuorehko mies, joka oli saanut uimaopetusta, mutta jonka taidot olivat vielä heikot. - Joulun jälkeisenä pyhänä kuntoutuskeskuksemme altaassa oli erityisen paljon uimareita ja veden pintaan tuli myös pientä aallokkoa. Silloin uimataidot eivät riittäneet ja hän vajosi nopeasti pohjaan,...
Lue lisää »


Benemen ja SOL ovat allekirjoittaneet sopimuksen SOLin kommunikaatioratkaisujen tuottamisesta

01.02.2016
Keskeinen ajatus ratkaisumallissa on tehdä kaikista kommunikaatiotapahtumista yhteismitallisia. Eri kommunikaatiotapahtumien käsittelyn aikakriittisyys vaihtelee, mutta ratkaisumallin voima pohjautuu tapahtumien ajantasaiseen käsittelyyn ja hallintaan. Perustoiminta on hyvin selkeää ja suoraviivaist...
Lue lisää »


SOL ja Kämp Group kampanjoivat muovittomuuden puolesta

01.02.2016
- Laskimme, että aiemmin käytetyistä muovisista jätesäkeistä tulisi noin 42 kilometriä pitkä jono, jos vuoden aikana käytetyt säkit laitettaisiin peräkkäin kaikista Kämp Groupin hotelleista, SOLin palvelupäällikkö Anna-Leena Ettala kertoo. Loistohotellin huoneiden roska-astiat tyhjennetään nyt ke...
Lue lisää »


Kylpylähotelli Peurunka otti käyttöön uuden palveluratkaisun

01.02.2016
Laukaassa sijaitsevan Peurunka -konsernin kiinteistönhoitopalvelut siirtyvät SOLille helmikuun alusta. Kylpylähotelli Peurunka on yksi Suomen suurimpia yksityisiä hotelleja ja Kuntoutus Peurunka on ollut jo vuosikymmeniä merkittävä kuntoutuspalvelujen tuottaja. SOL on hoitanut Peurungan puhtaanapit...
Lue lisää »


SOL osallistuu Euroopan jätteen vähentämisviikkoon

30.01.2016
Toisen romu on toisen aarre Tapahtuman aikana kerätään hyväkuntoisia, ehjiä, ajanmukaisia tavaroita kuten liikuntavälineitä, pelejä, leluja, kirjoja, vaatteita, kodintarvikkeita ja tekstiileitä. SOLin työntekijät ja alueen yritykset voivat toimittaa tavaroita SOLin pääkonttoriin ja maakunnan toim...
Lue lisää »


Ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen…

17.12.2015
No onkos tullut kesä nyt talven keskelle –laulussa kehotetaan laittamaan pesä pikkulinnuille. Tuo olisi meiltä jokaiselta edullinen ja tärkeä jouluinen teko. Palkaksi saat lahjan takaisin - voit seurata pihapiirissäsi tai ikkunallasi lintujen touhuja koko talven. Nykyisin puhutaan paljon aineettomi...
Lue lisää »


Katselenko Itämerta vai muovimerta?

08.12.2015
Viime viikolla koko Euroopassa vietettiin jätemäärän vähentämisen viikkoa, ja me SOLissa osallistuimme siihen yhdessä tuhansien muiden toimijoiden kanssa. Teemaksi valitsimme tänä vuonna muovittoman vaihtoehdon. Haastoimme monia asiakkaitamme mukaan tekemään työtä muovin vähentämiseksi. Kampanja onn...
Lue lisää »


SOL laajentaa kylmälaitehuoltopalveluiden tarjontaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa

04.12.2015
SOL on laajentanut kylmälaitetekniikan erikoisosaamista Pohjois-Suomessa. Palvelu pitää kattavasti sisällään kylmä-, hitsaus-, sähkö-, LVI- sekä automaatiopalveluita.- Kylmälaitehuollon palveluilla on esimerkiksi Koillismaan Osuuskaupalle saatu huomattavia kustannussäästöjä. Toiminta on ollut kasvus...
Lue lisää »


SOL Palvelut - arvojen näkyminen arkipäivän työssä

03.12.2015
Opiskelijana minua kiinnostaa erityisesti se, minkälainen SOL Palvelut on työnantajana. Ilmestyessäni SOL Palvelujen toimiston oven taakse en kuitenkaan tiennyt mitä odottaa – yrityksenä SOL Palvelut oli minulle tuttu, mutta toimiala sitäkin vieraampi. Harmaa keskiviikkoaamu muuttui hetkessä auring...
Lue lisää »


SOL mukana muoviton vaihtoehto -haastekampanjassa

23.11.2015
Muoviton vaihtoehto -haastekampanja peräänkuuluttaa konkreettista toimintaa muovin käytön vähentämiseksi. ”Isot ja pienet muovittomat vaihtoehdot ovat kaikki tervetulleita mukaan. Muovijätteen määrä jatkaa kasvuaan, joten nyt on syytä tarttua toimeen. Paras vaihtoehto muoville on välttää sen käyttöä...
Lue lisää »


Villavaatteet ja miten ne pilataan

29.09.2015
Onneksi meiltä löytyy pesuammattilaisten joukosta muitakin kuin allekirjoittanut, jotka eivät ole aivan erehtymättömiä (oma bravuurini on paperinenäliinojen pesu vedessä tummien vaatteiden kanssa) ja sain kun sainkin erinomaisen esimerkin. Aito villapaita! Ihana, lämmin, joustava, hengittävä, pal...
Lue lisää »


SOLin varautuminen perjantain 18.9.2015 häiriötekijöihin

16.09.2015
Mahdolliset mielenilmaukset saattavat aiheuttaa työtehtävien viivästymisiä. Olemme pahoillamme asiakkaillemme tilanteesta aiheutuvista haitoista. Teemme parhaamme työnteon sujumiseksi ja sovitun palvelutason ylläpitämiseksi. Mielenilmauksen mahdollisesti aiheuttamien julkisen liikenteen häiriöiden v...
Lue lisää »


Hyvän tyypin vaahtokylpy

02.09.2015
On syytä muistaa, että kesän päätyttyä infektioriski lisääntyy, kun palataan päiväkotiin ja tavataan taas paljon muita lapsia. Flunssan tai vatsataudin jälkeen pehmoleluille suositellaan ensisijaisesti pesua. Olen koonnut tähän ohjeita erilaisten lelujen puhdistamiseen. Pehmolelujen puhdistus Jos ...
Lue lisää »